Caroline Myss sanoo hienosti: "Sinä kohtaat nyt itsessäsi sen osan, joka on aina saanut sinut tuntemaan itsesi lyödyksi ja pelokkaaksi, ja sairaus on vain keino kohdata tämä mörkö." Minun mörköni on Kontrollin menetys: siitä seuraa Häpeä, ja kaikki saavat tietää miten Saastainen olen...
Tätä valhetta vastaan olemme nyt taistelleet pienin suurin askelin, ja välillä myös taannun: kerran kävin salaisesti ostamassa porkkanoita, söin niitä kun Mies kävi suihkussa ja tupakalla. Nyt porkkanat ovat taas loppuneet. Kävin tänään kaupassa, pysähdyin porkkanahyllyn kohdalla ja kävelin sitten kättäni ojentamatta ohi. Hyvä minä! Sen kunniaksi "palkitsin itseni" puolellatoista suklaakeksillä -vaikka palkitsemisesta tuskin voi puhua... lähinnä tuntuu rangaistukselta, kun joutuu pakottamaan itsensä syömään jotain niin vaarallista: kaloripommi! Bäng: nyt tämä kuolis. Mutta enpäs kuollutkaan, vaan söin lisäksi vähän italiansalaattia (ollut kiellettyjen listalla kauan, sillä siinä on majoneesia) sekä kokonaisen munan - en vain valkuaista, vaan keltuaisen kanssa. En edes muistanut, miltä keltuainen maistuu. Muistelin sen olevan pahaa, mutta se olikin tosi hyvää.
Tänään oli ohjelmassa muutakin "kivaa": meillä oli taas perheneuvolaistunto. Kerroimme että olemme antaneet pimeälle minälleni, sille joka haluaa minun laihtuvan, nimen Julmuri-Jalmari. Terapeutin mielestä se on hyvä idea. Tosin hänen mielestään kaikki on niin kamalan hienoa ja loistavaa, olemme niin taitavia ja pärjäämme niin hirveän hyvin. Vähempikin kehuminen riittäisi, ehkä se silloin tuntuisi vilpittömämmältä. Vaikka ei kait siinä, kivaahan se on kun kehutaan. Ja kai se on osittain tottakin: me edistymme. Tämän hyvän vireen kun saisi säilymään. Helpommin sanottu kuin tehty... tunnen itseni: häilyväinen olen, nyt menee hyvin mutta huomenna voin jo taas hiipiä porkkanahyllylle. Psykoterapiaan pääsemistä odotan kovasti. Mutta siihen menee aikaa: ensin tarvitaan virallinen diagnoosi ja lääkärinlausunto, siitä vähintään kolme kuukautta ellei enemmänkin. Höhlempi homma. Onneksi on kirjasto ja internetti. Ja Caroline Myss: "Näin sinun on tarkoitus elää, koska se saa sinut haluamaan elää - vahvistuminen saa sinut tuntemaan, että voit saada aikaan mitä tahansa." Melkein pelottaa ajatella, että vielä joskus herään aamulla ilman pelkoa ja pitkää listaa siitä, mitä ja milloin tänään saan syödä: että olisin vain, antaisin Elämän tapahtua enkä pelkäisi niin kauheasti että kaikki menee pieleen jos hetkeksikin hellitän. Ja elämänhalu? Siitä on niin kauan, etten edes kunnolla muista miltä tuntuu kun rakastaa elämää... (Ehkä pikkuisen siltä kuin kananmunankeltuaista söisi?)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti