Opiskeluaikoina eli joskus vuonna eaa. (=ennen anoreksian alkua) osallistuin ratkaisukeskeisen työskentelyn kurssille. Siellä opimme mm. että pyrkiessään asettamaansa päämäärään kannattaa luoda mielikuva tilanteesta, jolloin on saavuttanut tavoitteensa. Siis niinkuin katsoisi kaukoputkella hetkeen, jolloin unelma on muuttunut todeksi: mitä ajattelen, miten toimin, miltä minusta tuntuu? Mitä konkreettisempi mielikuva, sen parempi. No perkele, menipä helpoksi! Kun siis olen tervehtynyt, minusta tuntuu jokseenkin tältä:
(Paitsi että my hard luck bones varmaan räksähtäisivät haurauttaan poikki jos niistä koittaisi onnenamuletteja kaivertaa... mutta ainakin niistä voisi keittää hyvää luuliimaa... nimim. minäkö makaaberi? Vain kuolleen ruumiini yli...)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti